perjantai 30. elokuuta 2013





Olin keskiviikkona ja torstaina elämäni ensimmäistä kertaa Porvoossa. Voi mieletöntä mikä paikka! En osannut kuvitellakaan miten kokonaisvaltainen aistielämys voi kävelyretki vanhassa kaupungissa olla!

Jalkojen alla muljahtelivat mukulakivet, ilmassa leijui vieno tervan tuoksu, ilta-aurinko korosti jo muutenkin mahtavaa väriloistoa, terasseilla istuskelevien ihmisten puheissa kuuluivat sekaisin suomi, venäjä ja ruotsi, välillä avonaisten ovien takaa kuului haarukoiden kilinää ja musiikkia. Vieressä virtasi joki omia aikojaan ja tarkasteli rauhallisena kaupungin tapahtumia.

Olen edelleen todella L U M O U T U NUT  tästä satukirjamaisesta vierailusta.

Seuraavalla reissulla aion kurkisella enemmän talojen ja kirkkojen sisälle ja houkuttelevalta tuntuu myös ajatus vierailla Klovharun saarella... Onko teistä joku käynyt siellä?


Syy tämän kertaiseen Porvoon vierailuuni löytyy kahdesta yllä olevasta kuvasta. Vanha ystäväni vuosien takaa on nimittäin perustanut sinne ihanan Liikkeeni Tyyssija -nimisen paikan entiseen kuurojen kouluun, keltaiseen tunnelmalliseen puutaloon.

Tyyssija on läsnäolevan liikkeen keskus, jonka kurssitarjonnasta löytyy mm. Via Liike, Nia, Asahi, Syvävenyttely, Meditatiivinen tanssi ja Jooga. Kävin viemässä maalauksiani sinne joksikin aikaa seiniä koristamaan ja virittelimme samalla muitakin yhteistyökuvioita lähitulevaisuuteen.

Käykää ihmeessä tutustumassa jos liikutte siellä päin!