maanantai 31. joulukuuta 2012



5-vuotiaan angry birds -fanin ekat akryylimaalaukset. Näistä malleista pitäisi kuulemma tehdä ensi jouluna piparkakkuja. Vähän haastetta tulevaan vuoteen :D

Mukavaa uudenvuoden aattoa!

perjantai 28. joulukuuta 2012


Vuoden viimeiset päivät kuluvat tilinpäätöksen merkeissä, ei pelkästään sen oikean tilinpäätöksen, vaan on aika myös miettiä kuluneen vuoden töitä ja suunnitella tulevia. Minulla on nyt ensimmäinen kokonainen vuosi yrittäjänä takana ja olen tänä aikana oppinut kantapään kautta valtavan määrän yrittäjyyteen liittyviä asioita. Virheitä tekemällä taitaa oppia parhaiten ;)

Jotta se mukavin puoli ei tästä kuitenkaan unohtuisi, niin aloittelin kaiken pohdinnan lomassa uutta norsumaalausta ikivanhalle pohjalle. Jännää jälkeä tulee taas pitkän öljyväritauon jälkeen. Jospa tulevana vuonna ehtisin ainakin maalata enemmän!

Hyvää loppuvuotta teille kaikille ja paljon onnellisia päiviä tulevaan vuoteen! :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

2. Taiteilijahaastattelu: Johanna Vilén


Tutustuin Johannaan elokuussa 2011, kun olimme molemmat hakemassa työhuonetta 7Boheemia ry:n tiloista Tampereen keskustasta. Huomasimme pian, että meillä on paljon yhteistä (mm. äitiys, yrittäjyys, rumpuja soittavat miehet ja lempitaiteilijana Frida Kahlo) ja tajusimme että jos emme vuokraa pientä 12 neliön huonetta puoliksi, niin toinen meistä jää ilman. Niinpä päätimme jakaa huoneen.

Puolen vuoden kuluttua tila kävi liian pieneksi ja päädyimme yhdessä Susanna Särkiojan kanssa vuokraamaan isomman tilan, josta tulikin sitten Taiteen ja hyvinvoinnin tila Amelie. Johannalla on lähistöllä kuitenkin myös toinenkin työhuone, jossa hän tekee muitakin töitään. Lähdin vaihtelun vuoksi taivaltamaan parin korttelin päähän häntä tapaamaan...



Johanna Vilén (os. Jormakka)
Syntynyt 1973 Jyväskylässä
Asuu ja työskentelee Tampereella


Miten taide löysi sinut? / Miten sinusta tuli taiteilija? 
Olen tehnyt taidetta ihan niin pienestä kuin minä tai äiti muistamme. Se on vain aina ollut tapa havannoida maailmaa ja omia ajatuksia.

Millä tekniikalla teet taidetta?
Kaikilla  mahdollisilla. Taide on vapaa alue ja koen tärkeäksi, että voin myös vapaasti valita tekniikan tunteella tai mahdolliseen ideaan sopivalla tekniikalla.

Miksi ilmaiset itseäsi juuri näillä tekniikoilla?

Toiset tekniikat sopivat massiiviiseen prosessitekemiseen paremmin kuin toiset. Välillä koen että pääsen parhaimpaan tekemiseen vaikkapa vasaroimalla siporex-harkkoja tai tekemällä hyvinkin fyysisiä teoksia. Välillä rakastan hiljentyä ja tehdä pienieleisesti ja minimaalisesti. Tekniikat ovat elämää ja eri ajassa ovat eri tekniikat ja teemat lähempänä. Ehkä haluankin olla tässä levoton sielu.

Mistä saat ideat teoksiisi? / Mikä inspiroi sinua?
Kaikki. Pitää vain ratkaita mitä tekee teokseksi asti. Välillä se on kohtaaminen. Usein myös bussin ikkunasta katseleminen. Visuaalisena ihmisenä virikkeitä on kaikkialla. Usein myös idea muuntuu tehdessä ja joissain tekniikoissa en edes halua etukäteisideaa vaan katson mitä teoksesta syntyy.


Mitä ilmaiset, prosessoit taiteen kautta? / Mitä haluat sanoa taiteellasi? Koska olen levoton taiteen saralla, myös sanomani vaihtelee vahvasti. Välillä en halua ilmaista mitään. Välillä se on tunne. Joskus teos on hyvinkin kantaaottava. Usein koen tärkeimmäksi sen mikä jää sanojen väliin eli tyhjän hetken ennen ajatusta. Mystinen pysähtynyt otos elämästä.

Taiteentekoprosessisi? 
Oikeastaan tämä on ainoa mikä on tähän asti pysynyt. En tee luonnoksia, vaan suoraan teoksia. Osa
onnistuu, osa ei. Mieluummin heitän pilalle menneen pois, kuin suunnittelen ja hermostun siihen kun en saa toteutettua sitä semmoisena kuin haluan. Olen tehnyt grafiikatkin suoraan laattaan kaivertaen ilman luonnosta. Se on taiteen nautinnollisimpia puolia. Toki olen heittänyt teoksia pois jätesäkkikaupalla.

Miten teos muuttuu tekemisen aikana suhteessa alkuideaan? 
Täysin tai ainakin suurimmaksi osaksi. Alkuidea on päänsisäinen visio, eli annan sille vapauden elää omaa elämäänsä.

Esittele joku sinulle tärkeä teoksesi? 
Niitä on kaksi. Toinen on grafiikanteos Yöaikaan, mikä on omistettu Rudolfille (kissa), joka aina valvoi kanssani kun tein kotona taidetta. Rudolf kuoli vajaa kaksi vuotta sitten keväällä. Minulla on Rutusta kuva missä hän herää aamulla silmäpussien kanssa, koska oli valvonut yöllä vieressä kun tein taidetta. Tämä työ on kokonaan hänelle omistettu.


Yöaikaan.

Toinen teos on Nouseva kuu laskeva aurinko I. Tässä teoksessa on onnellinen, nautinnollinen sekä rauhallinen tunnelma, mutta samalla se on syvä. Tämä on myös siksi tärkeä, että se on osa lopputyötäni, missä tein jokaiseen L.Onervan alkuperäisrunokokoelmaan maalauksen. Niitä tuli yhteensä 35 kpl.

Nouseva kuu, laskeva aurinko I.

Minkälaisia teoksia teet tällä hetkellä? 

Rauhallisia, onnellisia, unenomaisia. Teemana on Kalan sielu.

Suhtaudutko tekemiseen rennosti vai joudutko pusertamaan?

Ennen suhtauduin siihen äärimmäisen vahvasti ja koin sen todella vahvasti. Se ajoi yhteen todella vahvaan burnoutiin mistä kesti usean vuoden päästä jaloilleen. Sen jälkeen en ole koskaan kokenut luomisprosessia raskaana. Nautin joka hetkestä. Se on suurimpia onnellisuuden hetkiä missä pääsen aiemmin mainittuun `vapaaseen tilaan`.

Minkalainen taide koskettaa sinua?
Hyvin monenlainen. Tärkeintä on että teoksessa on sielukkuus. Se voi olla `kevyt` ja vaikka huumorintajuinenkin, mutta se jokin siinä on oltava. Tosin rakastan myös vahvaa ja raskastakin taidetta. Mystinen taide, missä jokin pysähtynyt tyhjä tila herää ennenkuin huomaakaan, on nautinnollisinta. Teoksen näkemisen jälkeen jää pitkä prosessi.

Vaikuttavin taidekokemuksesi? Ensimmäinen kerta kun näin Kuutti Lavosen teoksia livenä. Todella vaikuttavia on muitakin ja paljon, mutta tämä kokemus pysäytti todella.

lauantai 1. joulukuuta 2012

 

Kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille! Tällä kertaa kurssilahjakortit voittivat...............

Helka ja Eukrasia! Onnea voittajille!!

Laittakaa yhteystietonne sähköpostitse niin laitan lahjakortit tulemaan: inka.yliharsila(at)gmail.com

Ja ihanaista joulukuun alkua kaikille täältä Pohjois-Savosta käsin! :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

1. Taiteilijahaastattelu: Outi Aho

 

Aloitan työhuonevierailut helpon kaavan mukaan, eli aion aluksi käydä kylässä tuttujen taiteilijoiden luona. Outi Aho on työhuonekaverini puolentoista vuoden takaa ja hän suostui rohkeasti ensimmäiseksi kohteekseni.

Outi piirtää, maalaa ja rakentaa teoksiaan vanhassa Pyynikin trikootehtaassa, Pyhäjärven rannalla. Paikka on idyllinen ja vanha tehdasrakennus täynnä historiaa ja pitkiä käytäviä. Ovien takaa leijuu tärpätin haju ja myös ovikylteistä voi arvata minkä alan tekijät ovat vallanneet rakennuksen.

Itselleni Outin mieleenpainuvin teos on vuosien varrella ollut Eiväthän robotit itke , joka koostuu hitaasti liikkuvista ja itkulaulua esittävistä robottipalloista.

Tällä hetkellä Outi työskentelee piirrosten parissa, joita on esillä hänen seuraavassa näyttelyssään galleria Kapriisissa Tampereella 31.1.2013 - 24.2.2013.

Outi Aho
Syntynyt 14.7.1965
Asuu Lempäälässä   
Työskentelee Tampereella
www.outiaho.fi

Miten taide löysi sinut? / Miten sinusta tuli taiteilija?
En valinnut taidetta. Se valitsi minut. Tämä tapahtui pikku hiljaa vuosien kuluessa. Olen aina ollut kiinnostunut väreistä ja muodoista. Halunnut rakentaa omia kuvamaailmoja. Varsinainen ajatus taiteesta ammattina syntyi opiskellessani Taideteollisessa korkeakoulussa.

Millä tekniikalla teet taidetta?
En rajoita itseäni mihinkään tekniikkaan tai materiaaliin. Haluan ilmaista itseäni ja ajatuksiani sillä välineellä ja tekotavalla, mikä kulloinkin tuntuu oikealta. Piirrän, maalaan, teen interaktiivisia mediateoksia. Teoksen sisältö määrittelee teoksen muodon ja käyttämäni tekotavan. Tekniikka ja materiaali ovat apuvälineitä, joiden avulla voin luoda moniulotteisia ja monimerkityksellisiä teoksia.

Mistä saat ideat teoksiisi? / Mikä inspiroi sinua?
Aiheeni löydän eletystä elämästäni ja arjen pienistä asioista. Nämä asiat herättävät pohtimaan nykyajan ilmiöiden suhdetta ihmisyyteen kuten tunteisiin. Itselle merkitykselliset aiheet ovat mielekkäitä ja niiden kautta teoksiin tulee väistämättä mukaan henkilökohtainen kokemus. Tärkeätä on pitää mielensä avoimena ja antaa mielikuvitukselle tilaa. Uskoa oman mielen voimaan.

Yksityiskohta isommasta piirroksesta.


Taiteentekoprosessisi?
Joskus teos syntyy pelkästään ajatteluprosessin kautta tiedostomattoman minän ohjaamana. Joskus teos vaatii hyvinkin tarkkaa luonnostelua. Varsinkin mediateokset tulee jo työmäärän ja hinnan vuoksi suunnitella huolellisesti ennen itse rakennusvaihetta. Joskus aihe pyörii mielessä vuosia ennen kuin saa muotonsa konkreettisena teoksena.

Miten teos muuttuu tekemisen aikana suhteessa alkuideaan?
Eihän teos koskaan ole juuri sellainen kuin alunperin suunnitteli. Ja näinhän sen pitää ollakin. Lopputuloksen vastaavuus alkuperäiseen ideaan nähden ei ole merkityksellistä, vaan ne sisällölliset kerrostumat, jotka teokseen syntyvät sen elinkaaren aikana. Työskentelen hitaasti, mietiskellen. Palaan esimerkiksi vanhojen maalausteni ääreen jopa useiden vuosien jälkeen ennen kuin myönnän että yhtään mitään en niihin enää lisäisi tai ottaisi pois.



Esittele joku sinulle tärkeä teoksesi?

Taiteilijalle tärkein ja merkittävin teos on se, jota hän parhaillaan valmistaa. Kaikki teokseni ovat merkityksellisiä, sillä kaikki ovat syntyneet omasta tarpeestani pukea sanottavani konkreettiseen muotoon. Tällä hetkellä olen kiinnostunut piirtämisestä. Piirtämiseni filosofiaa määrittelevät  käsitteet sattuma, epätäydellisyys ja arjen estetiikka.  Piirtämiseni on hyväksymistä. Sen myöntämistä, että kaikki muuntuu tilassa ja ajassa. Se on irtautumista opituista asenteista ja vaatimuksista, jotka tukeutuvat tiettyyn tulkintaan täydellisyydestä. Teosten sisältö on henkilökohtaisessa kokemuksessa, kaiken muuttuvuudessa ja suhteellisuudessa.


Minkälainen taide koskettaa sinua?
Hyvässä taideteoksessa yhdistyvät sisällölliset, esteettiset, tekniset ja teoreettiset osatekijät oikeassa suhteessa kokonaisuuteen. Teoksen merkitys on myös suhteessa senhetkiseen mielentilaan. Sama teos voi jonain hetkenä jättää täysin kylmäksi, mutta toisena hetkenä avautua uudella tavalla. Siksi taiteelle pitää antaa aikaa ja tilaa. Mikään tyylisuunta tai tekemisen tapa ei silloin ole merkittävä.

Vaikuttavin taidekokemuksesi?
Oi, niitä on niin paljon.

Kiitokset Outille haastattelusta ja mukavasta kahvihetkestä!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

 
Harmaan ja pilvisen marraskuun piristykseksi päätin pistää arvonnan pystyyn! Palkintoina on kaksi lahjakorttia mille tahansa Fantastisen Norsun järjestämälle 45€:n arvoiselle mehiläisvahamaalauskurssille. Voit käyttää lahjakortin itse tai antaa vaikka lahjaksi :)

Jätä kommentti ja nimimerkkisi tämän postauksen alle niin olet mukana! Osallistumisaikaa on marraskuun loppuun asti, arvonta suoritetaan 1.12.2012.

maanantai 19. marraskuuta 2012


Tampereen keskusta alkaa olla lunta vaille ihan joulun näköinen ja alkaapa sellainen tunnelma hiipiä pikkuhiljaa luonnosvihkoonikin. Pitää koittaa vielä hetki malttaa olla ostamatta glögiä ettei siihen ehdi kyllästyä...

Ja edelliseen postaukseeni viitaten, sain jo kaksi taiteilijaa mukaan projektiin! Ensimmäisen luona pääsen vierailemaan ehkä jo tällä viikolla. Jos teille tulee jotain lisäkysymyksiä mieleen, niin ehditte vielä ehdotella :)


perjantai 16. marraskuuta 2012

Aloin yli vuosi sitten miettiä sellaista projektia, että kävisin kamerani kanssa eri taiteilijoiden työhuoneilla haastattelemassa heitä heidän elämästään ja taiteen tekemisestään. Juttu tuntui niin työläältä että en en ole vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa sitä. Eilen illalla idea muistui mieleeni ja tajusin että tämänhän voisi tehdä myös hieman kevyemmin. Jos vierailen taiteilijoiden luona, otan pari kuvaa, kysyn kysymykset ja laitan ne vastauksineen tähän samaan blogiin, niin sen ei pitäisi olla kovin aikaa vievää.

Aionkin nyt siis listata mielenkiintoisimmat kysymykset ja ryhtyä tuumasta toimeen. Tässä vaiheessa olisi kiva kuulla että minkälaisiin kysymyksiin te haluasitte kuulla taiteilijoilta vastauksia? Ja vinkatkaa myös jos haluatte kurkistaa jonkun tietyn taiteilijan työhuoneeseen (mieluiten pirkanmaalaisen) niin katsotaan voisiko asialle tehdä jotain :)



tiistai 6. marraskuuta 2012



Tässä meni jo ehkä vähän överiksi tuo lämpökynällä ja kuumailmapuhaltimella leikkiminen, mutta eilinen päivä oli ihan tuon näköinen niin minkäs teet :D

lauantai 3. marraskuuta 2012

keskiviikko 24. lokakuuta 2012




Kokeilimme mustetta tänään myös ikäihmisten kanssa. Kaunista jälkeä syntyi, ihmisen kädenjälki ylipäänsä on kaunista! Näissä toinen paperi on kasteltu ja toinen kuiva.

Olemme syksyn aikana pitäneet kahdenlaisia kokonaisuuksia vanhainkodeissa ja päiväkeskuksissa, toisessa on mukana liike ja toinen koostuu pelkästään kuvataidejutuista. Molemmat ovat olleet tosi kivoja ja antoisia. Jos he ovat saaneet elämyksiä ja uusia kokemuksia, niin olemme kyllä mekin :)

tiistai 23. lokakuuta 2012




Jälleennäkeminen vanhan mustepurkin kanssa johti tällaisiin ratkaisuihin.

maanantai 22. lokakuuta 2012





     

Ameliessa juhlittiin lauantaina Laura Laurilan akvarellinäyttelyn ja Amelien Taidekaupan avajaisia. Kivat oli juhlat ja mukava hulina! :) 

Akvarellimaalaus on kyllä huikean hieno ja vaikea tekniikka, kokeilin itsekin tässä taannoin maalata vesiväreillä pitkästä aikaa Lauran innostamana, mutta lopputulos oli sen verran kamala että se lensi kaarella roskiin :D 

Hatunnosto ja onnittelut siis Lauralle näiden upeiden maalausten johdosta! Jos haluatte tulla katsomaan näyttelyä, niin esimerkiksi tiistaisin ja keskiviikkosin seuraavan kolmen viikon ajan klo 13-17 se onnistuu ilman erillistä sopimista. Muuten näyttely on enimmäkseen kurssilaisten ja muiden vakikävijöiden nähtävillä.





















Hei pitkästä aikaa! Oli niin virkistävää aloittaa aamu rauhallisella aamuliikunnalla, että ajattelin vinkata teillekin tästä mahdollisuudesta. Ensi maanantaina aloitus klo 7.15 ja 5.11. alkaen klo 7.30. Tähän päälle kuppi kahvia ja maanantai-aamu ei tunnukaan yhtään maanantai-aamulta ;)

torstai 11. lokakuuta 2012

tiistai 4. syyskuuta 2012




Saimme Amelien salin seinille seuraaviksi kolmeksi viikoksi Emmi Vuorisen kauniita grafiikoita ja puupiirroksia. Jos haluatte tulla katsomaan näyttelyä, niin esimerkiksi ensi sunnuntaina klo 12-18 on meillä täällä taas Taidegalleriapäivä ja avoimet ovet. Tervetuloa!

Taiteen ja hyvinvoinnin tila Amelie löytyy osoitteesta Näsilinnanakatu 34 A 31, 7.krs.

tiistai 28. elokuuta 2012




Olen viime päivinä innostunut kokeilemaan kuvansiirtoja Gel mediumin avulla erilaisille levyille. Tämä on sen verran hauskaa puuhaa, että suosittelen kokeilemaan! Tarvitset vain lasertulosteen, Gel mediumia ja jonkun sopivan alustan. Näissä nuo ruskeasävyiset on ohuita kovalevyn paloja ja valkoiset Ikean poistonurkasta löytyneitä hyllylevyjä. En tosin vielä tiedä että mitä näille kaikille levyille teen :D Ehkä kokeilen seuraavaksi kuvansiirtoa joihinkin käyttöesineisiin..

Mutta jos haluat kokeilla niin tässä ohje lyhyesti: tulosta haluamasi kokoinen kuva lasertulostimella, levitä kuvan sekä alustan päälle tasainen kerros Gel mediumia, "liimaa" kuva alustaan tasaisesti (ilmakuplat voi hävittää vaikka kaulimen avulla), kuivaa hiustenkuivaajalla 10-15min. Kun medium on kuivunut, kostuta paperia pienellä vesimäärällä ja hankaa se pikkuhiljaa pois sienen, kankaanpalasen tai vaikka vaan sormien avulla. Valmis!


lauantai 25. elokuuta 2012



Kaksi vuotta sitten kun perustin tämän blogin, haaveilin taide- ja käsityökaupan perustamisesta. Siitä itse asiassa syntyi koko Fantastinen Norsu kun mietin tulevalle taidekaupalleni nimeä :)

Olin jo unohtanut koko ajatuksen muiden töideni keskellä, kunnes hoksasimme yhtäkkiä että voisimme perustaa sellaisen putiikin Taiteen ja hyvinvoinnin tila Amelien pikkuhuoneeseen! Katsotaan mitä tästä tulee, tila on näissä kuvissa vielä todella kesken ja tuotteita sekä hiomista vailla, mutta jossain vaiheessa kauppa tulee olemaan auki kahtena päivänä viikossa ja lisäksi joidenkin tapahtumien ja kurssien yhteydessä.

Täältä samasta putiikista saa sitten myös Encaustic Art -tuotteita: aloituspaketteja, lämpökyniä, mehiläisvahavärejä ja maalauspohjia nyt ainakin. Ja jos jotakin ei satu olemaan (en välttämättä pysty pitämään kovin isoa varastoa), niin se voidaan tilata.

Kerron sitten lisää aiheesta kun olen siinä viisaampi :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012



Automatkapiirusteluja viikonloppureissulta sekä erään nimeltämainitsemattoman pikkutyypin hyppelyn seurauksena haljennut skannerin lasi :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

perjantai 3. elokuuta 2012

Puolukkametsä
Appelsiini ja kiivi
Kesämuisto
Nimetön   


Sitten taas muutama maalaus 85-97 -vuotiailta päiväkeskuksen kävijöiltä. Tänään oli kolmas kerta saman ryhmän kanssa ja heiltä alkoi syntyä kuvia ihan eri tavalla kuin viimeksi. Ihan mahtavia maalauksia ja innostuksen hetkiä! Olen todella vaikuttunut näistä ihmisistä, heidän tarinoistaan ja olemisestaan.

Olisipa hienoa, jos mahdollisimman monilla ikäihmisillä olisi mahdollisuus taiteen tekemiseen tai kokemiseen. Oli se sitten kuvataidetta, tanssia, musiikkia tai mitä tahansa...