perjantai 24. kesäkuuta 2011









Sateisen juhannuksen parasta puuhaa (tai sitten viime hetken paniikkimaalausta kuten yleensä)... Sen lisäksi tietysti tietysti että koko perhe on ollut jo kaksi kokonaista päivää koko ajan kotona, luksusta :)

maanantai 13. kesäkuuta 2011







Kahdeksan keskeneräistä. Ylintä olen tekemässä Taidepuska ry:n Omakuvia - kesäeditio -näyttelyyn Suomenlinnaan, alimman kuvan teosten kanssa innostuin ehkä hitusen liikaa maalaaman raitoja. Viidelle näistä tein tänään jotain ja nuo kolme pientä (toisiksi alin kuva) kaivoin kaapista katsottavaksi, josko näin vuoden jälkeen osaisin niitä jo jatkaa..

Jotkut maalaavat yhtä työtä kerrallaan. Minulle tuntuu sopivan parhaiten usean maalauksen työstäminen yhtä aikaa. Jos maalauksen jättää hautumaan viikoksi tai kahdeksi ja maalaa sillä aikaa muita teoksia, saattaa teoksiin löytyä yllättäviäkin juonenkäänteitä. Joskus taas jos maalaus menee ihan täysin pilalle, on kiva työntää se hetkeksi pois näkyvistä ja keskittyä johonkin toiseen.

torstai 9. kesäkuuta 2011



Tilasin pari päivää sitten nettikaupasta ompelukoneen ja tänään sain jo hakea sen postista. En ole ommellut yhtä pientä mekkoa lukuunottamatta mitään lähes kymmeneen vuoteen, joten oli vähän hakusessa kaikki säädöt ja muut. Halusin heti kokeilla miten uusi kone toimii, mutta en löytänyt ylimääräistä kangasta edes koepalan verran. Muistin sitten Erikan karkkipaperin ompelu -suunnitelmat ja päätin testata valokuvilla. Kone toimii hyvin, mutta näköjään allekirjoittaneella on vielä tekemistä tuon suoran ompeleen suoraksi saamisessa :D

Nuo kuvat näyttävät oikeastaan aika hauskalta ompeleen kera vaikkeivat muuten häävejä kuvia olekaan. Mitähän valokuvista voisi ommella? Hiirimaton? Pöytäliinan? :) Pitää varmaan vielä kokeilla tehdä niistä jotakin, mutta ennen sitä aion paikata ison kasan housuja ja takkeja sekä ommella verhot ja hameen.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011



Keskiviikon (keskeneräinen) värimaailma syntyi Love Jazz 1966-1977 -albumia kuunnellen. Toimii!

torstai 2. kesäkuuta 2011



Lasten leikkiessä pihalla, minä istuin rappusilla ja luin yllä olevaa opusta. Soile Yli-Mäyry kertoo kirjassaan elämästään ja taiteilijantyöstään. Teksti on tosi mukaansatempaavaa, en ole pitkään aikaan lukenut mitään näin että käytän pienenkin hetken hyväkseni enkä malta jättää kirjaa kesken! Olen tykännyt Yli-Mäyryn maalauksista siitä lähtien kun niitä ensimmäistä kertaa näin, mutta nyt kun olen saanut lukea tarinoita niiden takaa, tykkään niistä vielä enemmän.

Minua kiinnostaisi kyllä lukea enemmänkin eri taiteilijoiden tarinoita heidän elämästään ja teoksistaan. Aikakausilehdissä on paljon juttuja muusikoista, näyttelijöistä ja tanssijoista, mutta aika vähän kuvataiteilijoista. Tai ainakaan taiteen tekemiseen painottuvia juttuja ei tule kovin usein vastaan. Gloria-lehti tekee yhden aukeaman katsauksia taiteilijoiden työhuoneisiin ja ne ovatkin mielenkiintoisia (joista tehdystä kirjasta vinkkasinkin täällä aiemmin), mutta se on kuin saisi lauantai-pussista vain tikkarin.

Tähän liittyen olenkin jo pitkään pyöritellyt mielessäni erästä ideaa. Haluaisin nimittäin lähteä eri ikäisten ja eri tyylisten taiteilijoiden luokse kamerani ja minikasettinauhurini kanssa, haastatella heitä heidän elämästään ja taiteen tekemisestään ja sitten kirjoittaa haastattelujen pohjalta artikkelimaisia juttuja. Valokuvat ja tarinat julkaisisin sitten vaikka tällaisella blogihenkisellä nettisivustolla.

Periaatteessa mikään ei estäisi minua aloittamasta projektia vaikka heti. Ensimmäinen kohdekin on jo lupautunut haastateltavaksi ja tällaisen sivuston luomiseen menee vain muutama minuutti! Ajanpuute vain rakentelee esteitä, mutta ehkä jossain vaiheessa.. :)

Kiinnostaisiko teitä lukea silloin tällöin blogimaailmaan tipahtelevia taiteilijatarinoita?