keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kiitos

Sain Nöpöstiinalta Beautiful Blogger Awardin, kaunis kiitos siitä :)



Haluan antaa tunnustuksen eteenpäin näille blogeille: Kanelimaa, Ihmeitä Vilppumaassa, Valon kuvaaja sekä Valokuvii, juttuja, ruokii ja joku vaate. Haluaisin antaa pystin myös Visuaalinen Onnellisuus -blogille, mutta sinne ei pysty jättämään kommentteja. Jos Visual satut jostain syystä eksymään tänne niin olepas hyvä :)

Jutun juoneen kuuluu myös kertoa seitsemän asiaa itsestään, joten tässäpä niitä:
1. Tykkään tosi paljon syksystä 2. Olen mestari buukkaamaan kalenterini liian täyteen. 3. Tykkään syödä intialaista ruokaa 4. Haluaisin oppia elämään ekologisemmin kuin nyt 5. En osaa ostaa itselleni kivoja vaatteita 6. Kuuntelen tällä hetkellä Samuli Putron uusinta levyä 7. Laitoin juuri pannukakun uuniin, mitä teen aika useasti

tiistai 28. syyskuuta 2010

Peuroja, pöllöjä, kurkia ja norsu

Reilun kuukauden maalausurakka on valmis ja eläimet pääsevät vihdoin ulos meidän olkkarin nurkista! Aluksi ne suuntaavat viikonloppuna Espooseen, jossa niitä voi bongailla seuraavan kolmen viikon ajan kauppakeskus Sellon kulmilta. Jospa nyt sitten ehtisin tännekin enemmän kirjoitella.. :)





maanantai 20. syyskuuta 2010

Paletteja

Nyt on kiire saada muutama maalaus valmiiksi ja olen pitkästä aikaa maalannut kotonakin. Joka ilta kun saamme lapset nukkumaan, kaivan maalit ja muut esille vielä pariksi tunniksi. Työhuoneella käytän paletteina mm. lautasia ja muovirasioita. Kotona sellaisiksi kelpaa hätätapauksessa vaikka joku tällainen ikivanha ohjekirja helpoista opiskelijaruuista..





lauantai 11. syyskuuta 2010

Jos minulla olisi aikaa...

...kävisin enemmän tutkimusretkillä kamerani kanssa. Edellisestä kerrasta, kun kävin kuvailemassa ihan yksin ja kaikessa rauhassa, on kulunut jo yli 3 vuotta. Käveleskelin silloin Tampereen Pyynikillä Minolta Dimage 7i seuralaisenani. Kamera on jo vaihtunut ja miljoona asiaa on tapahtunut sen jälkeen, mutta näitä katsellessa muistuu silti mieleen sen hetkiset olotilat. Tässä muutama lähiotos eri kohteista, joiden sijainneista ei ole kyllä enää aavistustakaan :D





Syksyä ja taidetta Voipaalassa

Kävimme tänään Voipaalan taidekeskuksessa katsomassa Pirkanmaan kuva 2010 -näyttelyä, josta löytyy kolme minunkin maalaustani. Näyttelyssä on esillä 150 teosta eri tekijöiltä, mukana mm. maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, kollaaseja ja piirroksia. Kokonaisuus oli runsas ja värikäs, inspiroivakin. Pari teosta oli sellaisia, jotka haluaisimme hankkia kotimme seinälle, hintakaan ei ollut päätä huimaava. Saapa nähdä.. Jos päädymme kauppoihin, esittelen teokset täällä!


2/3 töistäni, jotka pääsivät mukaan: Norsu ja sininen koira tai lammas sekä Matkalla.

Voipaalassa riittää muutakin koettavaa: historiallisia rakennuksia, kaksi näyttelytilaa, tapahtumia ja kursseja lapsille ja aikuisille, ja mikä parasta - sieltä saa kerätä omppuja ja luumuja ilmaiseksi mukaansa! Jos ei olisi niin paljon hommaa, olisi meillä jo sosekattila porisemassa..

lauantai 4. syyskuuta 2010

Gessoa, gessoa ja vielä kerran...

Aloitin maalaamisen viisi vuotta sitten. Olen opetellut maalaamista enimmäkseen kokeilemalla, mokailemalla ja niin edelleen. Sen vuoksi monet maalaukseni säilövätkin allaan mielenkiintoisia (=kamalia) viritelmiä ja gessokerroksia. Yleensä katselen jotain räpellystäni muutaman päivän ja jos ajaudun sen kanssa umpikujaan, heitän uuden valkoisen gessokerroksen päälle ja aloitan alusta.

Samanlaisen gessokäsittelyn on viime aikoina saanut myös jotkut muutaman vuoden vanhat teokseni, joita eräänä päivänä katsellessani totesin että en haluakaan niitä enää katsella uudestaan. Toki säilytin parhaimmat muistoksi, mutta luulenpa että maalauspohjista on enemmän iloa uusiokäytössä kuin että jos vain lojuisivat kaappien nurkissa.

Joten rest in peace maalausvanhukseni, tässä niiden muistoksi yksityiskohtia parhaimmista ja pahimmista paloista:





Taidehistoriaa ja sarvipäitä

Aloitin viime viikolla taidehistorian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Olen vasta I-kurssin johdanto-osassa menossa ja silti ihan superinnoissani aiheesta. Voi tosin olla että viiden vuoden tauko opiskeluissa on myös ratkaiseva tekijä innostukseeni. Palataan asiaan sitten kun on muutama tentti ja essee takana ;) Toistaiseksi kuitenkin istun sohvalla nenä kiinni opintomonisteissa aina kun vain tulee pienikin sauma..



Työhuoneella jatkoin eläinten parissa. Inspiraatiota hain kirjaston eläinkirjoista ja Tori Amosin The Beekeeper -levystä. Lopputuloksena yksi norsu, koira tai lammas ja joku sarvipäinen otus. Saa nähdä kumpien keskelle lopulta uppoudun tässä kuussa enemmän, monisteiden vai maaliputkiloiden.


Yksityiskohta isommasta vielä keskeneräisestä sarvipäämaalauksestani.